keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kreationismi

Käytimme melko suuren osan ajastamme ET2-kurssillamme jutellen evoluutioteorian ja kreationismin valtataistelusta. Kurssin suurin aihe, tieto, liittyy hyvin vahvasti juuri tällaiseen tieteen ja uskonnon taisteluun. Suomalaisen näkökannalta voi tuntua käsittämättömältä, että Amerikan Yhdysvalloissa alle puolet ihmisistä uskoo evoluutioteoriaan. Kun kuulin tämän väitteen, aloin tutkimaan wikipedian saloja ja löysin tarkemman tiedon, kuin "alle puolet". Todellinen luku on 49% ja kreationismiin uskoi 44%, joten oikeasti ollaankin jo periaatteessa tilanteessa "yli puolet". (Wikipedia)

On omalla tavallaan pelottavaa ajatella, että maailmaa johtavan valtion asukkaat edelleen laittavat uskonnon tieteen edelle. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin sielläkin menossa, sillä kreationismi on sentään kouluista katoamassa, joten kreationismin kannatus on melko varmasti laskussa. Julkisissa kouluissahan tätä ongelmaa ei olekaan ollut itsenäisyysjulistuksen ansiosta. Silti se, että yksityisissäkään kouluissa on saanut opettaa pseudotieteitä tieteenä, on hämärää.

Kreationistit näyttävät, ainakin tällä hetkellä, häviävän evoluutiota vastaan. En usko uskontojen nousevan enää koskaan tieteen ohi. Onhan sekin mahdollista, mutta se vaatii tapahtuakseen vähintäänkin Jeesuksen toisen tulemisen, eivätkä kaikki sitäkään uskoisi.